sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Long time no see

Hyvä blogini lukija

Ei ole syytä pahoitella pitkää, kolme vuotta kestänyttä poissaoloa. Itse asiassa olin melkein jo unohtanut tämän blogin olemassaolon. Yön hiljaisina tunteina sitä lähtee miettimään kaikkea, ja päätyy tutkailemaan itseään (tutkailemassa itseään). Ja lopulta mietiskelee, että mitähän sitä joskus tuli kirjoitettua nettiin.

Kaikenlaista, näen. Luin otteita vanhoista teksteistäni. Tietysti kolme vuotta on sellainen aika kasvavalle nuorelle, että siinä kerkeää hiukan järki kertymään ja viisaus karttumaan. No, tässä tapauksessa koin kyllä pienen järkytyksen. Tekstini ovat olleet hyvin polveilevia ja suoranaista soopaa. Sanoilla, käsitteillä ja hajanaisilla ajatuksilla leikittelyä.

Kenties ei ole viisasta niin soimata vanhoja ajatuksiaan. Ne ovat olemassa nyt - ja taidanpa laittaa parhaat palat takaisin näkyville. Ehkä tänne joku jossain vaiheessa eksyy.

Elämäntilanteeni nyt on aika rauhallinen. Otin itseäni viimein niskasta kiinni, ja aloitin aikuislukion. Syksyllä aloitan kirjoitukset, ja keväällä valmistun.

Tarkoitus olisi hakea opiskelemaan kirjallisuutta, varmaankin Jyväskylään.

Ei minulla ole mitään ihmeempää kerrottavana. Olen elossa, voin hyvin ja olen tilanteeni huomioon ottaen hyvässä kunnossa. Pieni ajatustuokio - ja voin sanoa, että ulkonaisesti elämäni on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Tietenkin pieniä ongelmia aina on - ja vähän isompiakin - mutta juuri nyt tuntuu siltä, että sietää olla kiitollinen. On syytä elää.

Toivotan kaikille tämän lukeville hyvää kesää. En tiedä, milloin palaan tämän blogin ääreen. Voi olla, etten sittenkään tiedä, millaista sisältöä haluaisin tuottaa. Tarvitsen aikaa miettiä.

-vanmjäs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti