Tervehdys.
Kuulostaa armottomalta, sydämettömältä
puuskahdukselta joka ihan toitottaa: olen tunteeton.
Mutta jääköön tämän kerran
siihen, sillä en tykkää syödä sanojani – enkä etenkään näin
vakavassa asiassa kuin blogi. Eräs ihminen ehdotti, että jakaisin kirjoituksiani netissä, ja kun hullu neuvoo toista,
niin –
Niin.
...En tiedä. Ehkä se on sama asia
kuin se että lyödään kaksi puupäätä yhteen, ja siitä tulee
joko kitkaa tai sitten tuhottomasti puukappaleita.
Onko ihan hullu ajatus aloittaa blogi
älyttömyyksien laukomisella?
Täällä kirjoittelee siis
kahdeksantoistakesäinen poika, Oulun kainalosta. En siis ole
oululainen. Sen verran voin nykyisestä asuinpaikastani jo tässä
vaiheessa paljastaa, että kun muutin tänne, mainostin ystävilleni
tätä taloa paikkana, jonka ympärillä asuu vain ”karhuja,
vanhuksia ja kummituksia”. Liekö siinä syy, miksei kukaan oikein
tahdo käydä?
Ei pidä ymmärtää väärin. En ole
mikään erakko, vaikka siltä kuulostaakin. Pidän ihmisistä, mutta
vain tiettyyn pisteeseen asti – ja sitä pistettä ei edes ole!
Onko se piste i:n päällä?
Olen päässyt vasta asuinpaikkaani, ja
nyt alkaa tuntumaan siltä, että tässä ei ole mitään järkeä.
Oikeastaan uskon, ettei tätä lue kukaan. Ja vielä enemmän uskon,
etten minäkään lue tätä. En ainakaan netissä, ja jos joku
todellakin pystyy käsi sydämellään sanomaan että lukee tätä,
niin silloin minua saa onnitella. Sehän tarkoittaa vain sitä, että
olen saanut kylliksi rohkeutta ja olen todellakin aloittanut tämän
blogin.
Tässä vaiheessa pitäisi kai tehdä
joku Opi tuntemaan minut -haaste tai jotain vastaavaa. Tietoa
itsestäni on niin paljon että luulenpa, etten tee sitä. En
ainakaan perinteisessä muodossa.
Mennään nyt vähän eteenpäin.
Olen välivuotta viettelevä miehenalku
– siis syrjäytynyt? – ja tahtoisin jakaa eteenpäin ajatuksiani
ja sieluni plörinöitä. Kun aloin miettimään tämän blogin
yleistä linjausta, en pystynyt määrittelemään, mitkä asiat ovat
sitä sisintä minääni. Olen kiinnostunut musiikista,
kuvataiteista, historiasta, filosofiasta, yhteiskunnallisista
asioista, psykologiasta, kirjallisuudesta, ruoanlaitosta ja vaikka
mistä muusta. Sen tähden tätä (blogia) ei voi määritellä
mihinkään luokkaan. Tämä ei tule olemaan kriittisten
kirja-arvosteluiden krypta eikä nuoren kokkipojan pähkähullu
ruokanurkka eikä edes inspiroivia lauluja eteenpäin jakavan
pikkupopparin piristyspalsta.Tämä ei tule olemaan
lifestyle-bloginpitäjän huippulaadukkaiden kuvien hautausmaa –
enhän edes omista järjestelmäkameraa! Mutta tämä blogi tullee
olemaan vähän kaikkea.
Ei sentään. En ole inspiroivia
lauluja eteenpäin jakava pikkupoppari. Suosin klassista musiikkia.
Enkä tahdo itseäni kutsuttaa bloggaajaksi, vaan olen näin
pelkistetysti kirjoittaja. Siis minä.
En aio luultavasti koskaan paljastaa
täällä omaa nimeäni ja vielä vähemmän jakaa itsestäni kuvia.
Se johtunee luontaisesta, sisäsiittoisesta tavastani varjella omaa
yksityiselämää. Sen ymmärtää kuka tahansa. Jos sanotaan näin
omintakeiseen tyyliini – siis formaalisti ilmaisten – niin uskon
enemmän sielujen sympatiaan ja platoniseen rakkauteen.
Tahdon yrittää jotain uutta.
Kiitos vierailusta! Palataan asiaan mahdollisimman pian.
-vanmjäs
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti